Ristiniemen hautausmaan uusi alue on suunniteltu uurnahaudoille.
Vainajien muistolaatat kiinnitetään yhteisille muistolaattakiville.
Alueen käyttötarkoituksen lisäksi tärkeä suunnittelun lähtökohta on ollut paikan luonne, ympäristö.
Alue sijoittuu luonnonkauniin matalan Lupinlahden rannan mäntymetsäiseen rinteeseen.
Tavoite oli, että mäntymetsän rauhallisuus, yksinkertaisuus kantautusi myös
uudelle uurnalehtoalueelle.
Puistomaisuudella haluttiin, että alueesta tulee myös henkisen palautumisen paikka.
Uurnalehdon näkyvämmät maisemalliset elementit ovat massiivigraniittinen tukimuuri.
Järeät massiiviset muistolaattakivet ovat veistokselliset.
Ylätasanteelta, jossa laskeutetaan portaita alas uurnalehtoalueelle koristelevat massiiviset graniittiset pylväät.
Alatasanteen keskipiste on rakennettu kaarevamuotoinen lammikko, josta peilipinnalta heijastuu ympäröivä luonto.
Uurnalehdon maisemasuunnitelma on laadittu yhteistyössä Heikki Laaksosen kanssa.
Uurnalehdon on rakentanut Kymen Granite Oy.

